Berghamn

Berghamn

Vanha Västerbyn kalastajatila Berghamnin saaren pohjoisrannalla Saaristomeren kansallispuistossa on kuin pala entisaikojen saaristomaisemaa. Saarella hoidetaan perinnemaisemia ja Västerbyn tilan rantavajassa oleva näyttely kertoo kalastajien elämästä. Näyttely on avoinna päivittäin ympäri vuoden. Näyttelyyn tutustuminen on maksutonta. Kesällä saarella on oppaita.
Berghamniin on säännöllinen yhteysalusliikenne. Pärnäisistä ja Kirjaisista kulkee m/s Cheri (finferries.fi) ja Pärnäisistä. Yhteysaluksella liikkuen voi tehdä mainion muutaman tunnin päiväretken saarelle.
Västerbyn kalastajatilan ympäristössä on kaksi luontopolkua. Ne kertovat Berghamnin kasveista ja eläimistä, vanhasta asutuksesta sekä nykyisestä elämästä kauniilla saarella. Luontopolkujen pituus on yhteensä noin 2 km pitkiä, ja ne lähtevät Västerbyn tilan pihasta.
Västerbyn kalastajatilan piha-alueella saa telttailla. Punkkien takia sisäteltan käyttö erittäin suositeltavaa! Tulentekopaikka ja kuivakäymälä ovat rannan ja telttapaikan läheisyydessä.
Luonnonsuojelualueilla jokamiehenoikeudet eivät ole sellaisenaan voimassa. Tarkistathan aina retkikohteen säännöt ennen retkeäsi.

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joiden tärkeänä tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa luonnonsuojelun ehdoilla. Metsähallitus hoitaa kaikkia Suomen kansallispuistoja.

Kuvat
Kaksi retkeilijää kivisellä rannalla.Nainen seisoo puisella riippusillalla ja katsoo maisemaa. Ympärillä kalliota ja puustoa. Kauempana siintää meri. A woman stands on a wooden suspension bridge and looks at the landscape. Rocks and trees all around. In the distance is the sea.Iso laiva lähestyy laituria. Laiturilla laivaa odottaa kaksi ihmistä.   A big ship approaches the pier. Two people are waiting for the ship at the pier.  Ett stort skepp närmar sig bryggan. Två personer väntar på fartyget vid bryggan.Kallion päällä kaksi valkoiseksi maalattua kiveä päällekkäin. Takana siintää kylään kuuluvia rakennuksia. In the right foreground, on top of a rock, two white painted stones on top of each other. Nainen seisoo puisella riippusillalla ja katsoo maisemaa. Ympärillä kalliota ja puustoa. Kauempana siintää meri. A woman stands on a wooden suspension bridge and looks at the landscape. Rocks and trees all around. In the distance is the sea.Oikealla etualalla kukkiva ruusupensas. Sen takana puinen punainen aita ja aitauksen sisällä iso valkoinen puutalo. A blooming rose bush in the right foreground. Behind it, a wooden red fence and inside the fence a big white wooden house.  Kaksi lehmää laiduntaa rannan tuntumassa. Lehmien edessä on puu.   Two cows graze near the beach. There is a tree in front of the cows.  Två kor betar nära stranden. Det står ett träd framför korna.
×
1/7
Kaksi retkeilijää kivisellä rannalla.
2/7
Nainen seisoo puisella riippusillalla ja katsoo maisemaa. Ympärillä kalliota ja puustoa. Kauempana siintää meri. A woman stands on a wooden suspension bridge and looks at the landscape. Rocks and trees all around. In the distance is the sea.
3/7
Iso laiva lähestyy laituria. Laiturilla laivaa odottaa kaksi ihmistä.   A big ship approaches the pier. Two people are waiting for the ship at the pier.  Ett stort skepp närmar sig bryggan. Två personer väntar på fartyget vid bryggan.
4/7
Kallion päällä kaksi valkoiseksi maalattua kiveä päällekkäin. Takana siintää kylään kuuluvia rakennuksia. In the right foreground, on top of a rock, two white painted stones on top of each other.
5/7
Nainen seisoo puisella riippusillalla ja katsoo maisemaa. Ympärillä kalliota ja puustoa. Kauempana siintää meri. A woman stands on a wooden suspension bridge and looks at the landscape. Rocks and trees all around. In the distance is the sea.
6/7
Oikealla etualalla kukkiva ruusupensas. Sen takana puinen punainen aita ja aitauksen sisällä iso valkoinen puutalo. A blooming rose bush in the right foreground. Behind it, a wooden red fence and inside the fence a big white wooden house.
7/7
Kaksi lehmää laiduntaa rannan tuntumassa. Lehmien edessä on puu.   Two cows graze near the beach. There is a tree in front of the cows.  Två kor betar nära stranden. Det står ett träd framför korna.