Hotel Nestor

Hotel Nestor

Hotel Nestor on saanut nimensä tilan viimeisen maanviljelijän, isoisoisäni Nestor Johansénin mukaan. Tila kuuluu Arvids-Västergårdin tilaan, jonka sukujuuret ulottuvat varhaiselle 1700-luvulle saakka.

Nyt hotelli on perheyritys, jonka vanhempani taiteilija Pia Rousku ja teollinen muotoilija Frank Hellgren perustivat vuonna 2009. Minä, William Hellgren, tulin mukaan toimintaan vuonna 2016 avatessani oman ravintolan hotellin remontoituun, entiseen karjasuojaan.

Rakennuksen alkuperäinen Kemiön Taalintehtalta tuodusta kuonatiilestä rakennettu osa on noin 200 vuotta vanha.
Useiden vuosikymmenien ajan se toimi navettana tilan lehmille, sioille ja kanoille, kunnes maanviljely tilalla lopetettiin vuonna 1974.

Seuraavien 25 vuoden ajan tilalla oli elämää lähinnä kesäaikaan, omistajaperheen asuessa tuolloin Tukholmassa, Ruotsissa.

Kuvat
×
1/9
2/9
3/9
4/9
5/9
6/9
7/9
8/9
9/9